Minulla oli tänään todella mukava päivä. Eräs ystävä otti minusta kuvia sen valokuvauskurssia varten ja ainakin meidän mielestä ne onnistui kovin hyvin. En jaksaisi odottaa että näen lopputuloksen. Kyseinen puuha oli kyllä niin mukavaa että voisin tehdä sitä useamminkin. Sen jälkeen menin pyörimään muutaminen muiden kavereiden kanssa ja soitin eräälle etääntyneelle ystävälle, josta en ole aikoihin kuullut. Ei yksi hyvä päivä mitään muuta tietenkään, mutta sainpahan muuta ajateltavaa.
Huomenna siivoan, oikeasti. Aloitan omasta huoneestani ja sen jälkeen otan elämäni käsittelyyn. Syyssiivous tekee sille hyvää. Minua on riistetty niin paljon puolin ja toisin että tahdon pienen hengähdystauon tästä kaikesta. Vuosiin ei ole mikään ollut minun kohdallani pysyvää. Kaikki vain katoaa tai otetaan pois. Siksi pelkäänkin että tämäkin uusi, ihana ja minulle jo niin rakas ystävyyssuhde tuhotaan tavalla tai toisella ja minä jään jälleen kerran aivan yksin. Mutta sen näkee sitten.
Nyt lähden tupakoimaan ja katselemaan joskos näkisin vaikkapa tähdenlennon jotta voisin toivoa. Tai edes kuun.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti