But I'm scared I'll get scared

Do you believe you're missing out?
That everything good is happening somewhere else
But with nobody in your bed
The night is hard to get through

And I will die all alone
And when I arrive I won’t know anyone

Well, Jesus Christ, I’m alone again
So what did you do those three days you were dead?
Because this problem's gonna last
More than the weekend
 -Brand New

There is always someone who cares for you

I had the coolest dreams to be someone somebody really needs in a metro bus whatever anxious without you you help them get through make em feel better.

Noin kirjoitin heti päiväunien jälkeen että muistaisin kyseisen unen varmasti tarkkaan. En osaa sanoa koska viimeksi olisin tullut niin vilpittömän iloiseksi asiasta, joka ei ole millään tavalla toisen ihmisen aiheuttamaa tai niihin liittyvää. Mä vaan hymyilin ja lähdin ulos. Kaikki tuntui vähän aikaa niin kovin erilaiselta. En tiedä.

Mä nautin muutenkin tänään. Auringonpaisteesta, sen villapaidasta ja tuoksusta mikä siihen on tarttunut, hyvästä kirjasta ja piirtämisestä. Kyllähän mä vieläkin pelkään. Ja tiedän että ihan koska vaan saattaa tapahtua jotakin mikä masentaa mut ja vetää pikkuisen alaspäin. Mutta en mieti sitä vielä. Tulkoon mitä tulee, ja kun se tulee.. Niin, sitä en tiedä.

Love in the most complex form possible

Mä pelkään. Mä pelkään niin paljon tällä hetkellä. Olet ollut niin ihana. Aivan erilainen kuin ennen. Kiltti, huolehtiva, välittävä. Mä pelkään että olen tottunut siihen. Että odotan sitä vastaisuudessakin. Entäpä jos olet taas sama kylmä välinpitämätön itsesi seuraavalla kerralla? Se murskaisi mut taas, tällä kertaa ehkä lopullisesti. Sä et saisi tehdä näin. Joku päivä mä en enää kestä sun mielialanvaihteluita. Ja mitäköhän sitten tapahtuu? Ehkä mä pääsen yli. Totean etten ansaitse sun kaltoinkohtelua. Tai sitten menetän kaiken toivon ja päädyn takaisin alkuun. Siksi ihmisraunioksi joka en enää koskaan tahdo olla. 

Mä tarvitsen vastauksia. Kerro mulle mitä sä haluat. Ehkä me voidaan yhdessä keksiä jokin ratkaisu. Loppujen lopuksi en kuitenkaan vaadi kovin paljoa. Vain sitä etten enää pelkäisi. En mä olisi sinulle millään lailla paha. Hyvää vain. Toivottavasti sinäkin huomaat sen joskus. Afterall, ei me olla niin kovin erilaisia. Täydellisen epätäydellisiä molemmat.

Minäkään en aina jaksa

Minun piti tänään pisteyttää kuinka sosiaalinen olen asteikolla yhdestä neljään. Mietin pitkään mitä laitan. Töissä, meidän neljän hengen ryhmässä, olen hyvinkin sosiaalinen ja aina aukomassa päätäni, ehkä jopa riesaksi asti. Ystävien kesken, joo. Puolituttujen seurassa en todellakaan. Ja kaikki nämäkin vaihtelevat mielialojen mukaan. Joskus vietän päivät pitkät erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa nauttien joka hetkestä ja toisinaan saatan viettää viikkoja pelkästään töissä käyden ja yksin kotona. Eikä se haittaa minua. 

Ystäväni tuntevat minut tarpeeksi hyvin ymmärtääkseen että sellaista tapahtuu eivätkä nosta meteliä sen takia. Mutta entäpä uudet tuttavuudet, ihmiset joita en ole koskaan tavannut oikeassa elämässä, ei-niin-tärkeät kaverit? Suurin osa ei ymmärrä. Minua, luonnettani, tapojani, persoonaani. Enkä minä jaksa selittää. Ahdistun teksti- ja yksityisviesteistä, joissa tivataan miksei minusta kuulu mitään. Niistä paistavasta loukkaantuneesta sävystä. En osaa vastata. Leikin etten ole saanut mitään yhteydenottoja. Ja jos ne jatkuvat, puolustaudun. Ja usein kuulostan kylmältä ja välinpitämättömältä, tylyltä.  Ennakkoluulojen valtaamalta.

Mutta minäkin olen vain ihminen. Minulla on oma elämäni ja maailmani. Kirjoja, piirrustuksia, kappaleita. Tyynyjä peittoja ja pehmeä sänky kahvia tupakkaa kylpyjä kuumia suihkuja itkuja suruja murheita iloja onnenhetkiä. Antakaa minun nauttia niistä. En minä pahaa tarkoita. Kyllä sinä minusta vielä kuulet taas. Neljän päivän, kahden tunnin, kolmen viikon päästä. En minä ole kaveri vain silloin kun haluan. Tuttu, perheenjäsen, sukulainen. Olen sitä aina. Mutta minäkään en aina jaksa.

Until the Day You Die

Viiniä. Viskiä. Eeppinen tappelu. Tupakkaa keittiön ikkunasta ja harhailua ilman kenkiä. Vierekkäin nukahtaminen ja pään paijaus aamulla. Kuorsausta. Uninytkähtelyjä. 

Hassua. Ihan kuin oltaisiin palattu takaisin alkuun.  Se tuntuu mukavalta. Ja samalla tiedän että petyn valtavasti kun vastaavaa ei tule tapahtumaan pitkiin aikoihin. Se jää nähtäväksi.

I'm fine, I'm just not happy.