Tää ohimenevä, onks tää mun elämä?

Tänään mä jäin miettimään että miksi se on niin kamalaa, jos ihmisellä on niin kova kiire elämässä, ettei ehdi olla sosiaalinen? Heti sut julistetaan pannaan, jos kerran jätät tervehtimättä. Jos kerran olet kärttyinen ja kiireinen kun saat tekstiviestin ja vastaat siihen niukasti. Jos yhtenä viikonloppuna haluat maata himassa ja lukea kirjoja? Ja sitten kun kiire helpottaa, järjestelyt on saatu kuntoon ja elämä alkaa taas sujua, huomaat ettei keneenkään voi enää ottaa yhteyttä ilman, että siitä vedetään palkokasvi sieraimeen. 

Onko elämän ykköspäämäärä ja prioriteetti se, että miellytetään ystäviä, kavereita ja tuttavia? Ei minulla ainakaan, pahoittelen. Tietenkin ne on tärkeitä, eihän sitä kukaan kiellä, mutta että heittää kaikki muut asiat taka-alalle vaan sen takia, että kaverit käskee? Kyllähän mä sen ymmärrän, että toiset elää vielä siellä ihanassa autuudessa, kun saa/pitää asua kotona, ei tarvitse etsiä asuntoja ja säilytellä kuitteja sun muita laskuja, mutta hei. Kyllä teillekin tämä joskus vastaan tulee. Älkää olko niin ankaria.

 
Mä tiedän, etten ole ihan parhaimmasta päästä ihmisenä. Mutta ainakin yritän olla edes mukiinmenevä. But hey, whatever. I'm awesome on my own, too.


photos via weheartit