Kuinka täynnä vihaa ihminen voi olla ennen kuin jotakin tapahtuu? Ja entä sitten jos se viha kohdistuukin ihmiseen itseensä? Voiko ihminen koskaan palata takaisin, jos viha omaa itseään kohtaan on kerran syttynyt?
Minä vihaan itseäni. Ja sitä liekkiä ei voi sammuttaa.Se palaa palaa palaa ja tekee elämästäni helvettiä. Koska miten sä muka juokset karkuun itseltäsi? Mä en jaksa tätä enää. En tahdo olla tämä surkea väännös entisestä. Säälittävä kopio ja pilakuva.
Tahtoisin pyörittää maapalloa takaperin. Ympäri ympäri ympäri, kaksi vuotta, kolme vuotta, viisi, kymmenen, niin kauan kunnes minua ei enää ole. En tahdo tätä elämää, tätä typerää teatteria jossa ei ole juonta, tätä hirvittävää kylmyyttä. En tahdo olla kimmeltävä unikuva toisten silmissä, en tahdo petoa unikuvaksi omaani, mutta en tahdo pedon olevan sitä kenellekään muulle, eikä varsinkaan kukaan sille.
Tahdon paeta. Pois pois pois, juosta mahdottoman kovaa, kovempaa kuin unissa, niin kovaa että maailma muuttuu sumeaksi ja kaikki paha jää matkan varrelle. Ravistan kaiken harteiltani. En pysty tähän enää. Päästäkää minut pois. Tai ottakaa minulta edes tunteet. En minä välitä. Viekää ne että pystyn jatkamaan. Raahatkaa peto luotani ja hukuttakaa valtamereen.
En halua hengittää ilmoille tuhoa ja tuskaa. Jättää jalanjälkiini itkeviä ihmisiä, kadotettuja sieluja, murskattuja sydämiä. En minä tarkoituksella varasta rakkauttasi. Antaisin sen takaisin jos vain pystyisin.
Ole pahoillani että olen paholainen ihmishahmossa. Minäkin olen peto jollekin. Olen sitä mitä vihaan. Hukuttakaa minutkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti