Life is grey

Herään keskellä yötä ja olen kamalan yksinäinen. Tekee mieli soittaa pedolle, mutta en tee niin koska tiedän ettei se ilahdu. Sen sijaan otan lisää lääkkeitä, käperryn sänkyyn viisi tyynyä seuranani ja toivon että nukahtaisin pian. Näen sekavia unia, missä sekin esiintyy. Herään kymmeneltä ja olen surullinen. Aina vain surullinen. Koulussa nauran, mutta silti painaa mieltä. Ehkä tällä kertaa olen terapiassa täysin rehellinen? Ehkä minä saan tällä kertaa apua, ehkä minulle kerrotaan miten paholainen karkotetaan. 

Imeskelen halpoja tikkareita ruoankorvikkeena. Ennen niin söpön pullea vatsa on kutistunut melkein täysin litteäksi. Kylki- ja lantioluut paistavat näkyvästi ihon alta. Lakkaan itselleni jäätelönväriset kynnet enkä ajattele asiaa. Villapaidat on kaivettu kaapista jo viikkoja sitten. Aina on kylmä. Luen Yökappaleita ja kutistun. Poltan parvekkeen nojatuolissa tupakkaa ja kutistun. Koulussa, kaupungilla, kirjastossa, kaupassa, kaikkialla vain kutistun. Tarvitsen kipeästi uudet housut, mutta en raaski ostaa sellaisia, koska kutistun. Jouluun mennessä minusta ei ole jäljellä muuta kuin henkäys vain.

Toisinaan on ikävä äitiä ja isää ja siskoja ja veljeä. Ulkona on melkein häikäisevän aurinkoista, mutta haistan ja maistan syksyn. Sen saman mikä on jatkunut jo pitkään sisälläni.