Minun piti tänään pisteyttää kuinka sosiaalinen olen asteikolla yhdestä neljään. Mietin pitkään mitä laitan. Töissä, meidän neljän hengen ryhmässä, olen hyvinkin sosiaalinen ja aina aukomassa päätäni, ehkä jopa riesaksi asti. Ystävien kesken, joo. Puolituttujen seurassa en todellakaan. Ja kaikki nämäkin vaihtelevat mielialojen mukaan. Joskus vietän päivät pitkät erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa nauttien joka hetkestä ja toisinaan saatan viettää viikkoja pelkästään töissä käyden ja yksin kotona. Eikä se haittaa minua.
Ystäväni tuntevat minut tarpeeksi hyvin ymmärtääkseen että sellaista tapahtuu eivätkä nosta meteliä sen takia. Mutta entäpä uudet tuttavuudet, ihmiset joita en ole koskaan tavannut oikeassa elämässä, ei-niin-tärkeät kaverit? Suurin osa ei ymmärrä. Minua, luonnettani, tapojani, persoonaani. Enkä minä jaksa selittää. Ahdistun teksti- ja yksityisviesteistä, joissa tivataan miksei minusta kuulu mitään. Niistä paistavasta loukkaantuneesta sävystä. En osaa vastata. Leikin etten ole saanut mitään yhteydenottoja. Ja jos ne jatkuvat, puolustaudun. Ja usein kuulostan kylmältä ja välinpitämättömältä, tylyltä. Ennakkoluulojen valtaamalta.
Mutta minäkin olen vain ihminen. Minulla on oma elämäni ja maailmani. Kirjoja, piirrustuksia, kappaleita. Tyynyjä peittoja ja pehmeä sänky kahvia tupakkaa kylpyjä kuumia suihkuja itkuja suruja murheita iloja onnenhetkiä. Antakaa minun nauttia niistä. En minä pahaa tarkoita. Kyllä sinä minusta vielä kuulet taas. Neljän päivän, kahden tunnin, kolmen viikon päästä. En minä ole kaveri vain silloin kun haluan. Tuttu, perheenjäsen, sukulainen. Olen sitä aina. Mutta minäkään en aina jaksa.
Jep, ei aina voi riittää aikaa kaikelle varsinkin jos on aamusta pitkälle päivään duunissa, ni se on ihan ymmärrettävää. Jokainen tarvitsee omaa aikaa, siis sellaista et saa olla ihan itekseen omien ajatuksiensa kanssa ilman mitää ulkopuolisia häiriötekiöitä. Ja se ku saa hetken pysähtyy, hengähtää, kattoo ympärilleen ja ottaa rennosti tekee ihan tajuttoman hyvää! :)
VastaaPoistaEnkä mä usko että kovin moni siitä loukkaantuu jos sulla ei oo aikaa heti samantien, ja jos loukkaantuu ni on kyse aika pikkumaisista ihmisistä. Kärsivällisyys on hyve, vaikkakin ite saatan ajoittain syyllistyä kärsimättömyyteen aika pahastikkin ku odotan jotakin tapahtuvan. :D Tosin en koskaa ota itteeni jos jotain ei tapahdu samantien, sillä uskon vakaasti siihen et kaikki asiat mitkä on tarkotus tapahtua sulle, osuu kohdalle ennemmin tai myöhemmin.
Minä ite oon aika ihmis-sidonnainen henkilö, tai lähinnä mulle tulee hyvin helposti ahistunu ja surullinen olo jos en pääse näkemään mun läheisiä. Kuitenkin kaikki mun hyvät ystävät on mulle kuin veljiä ja sisaruksia, ja kun on pidemmän aikaa erossa niistä ni tuntuu siltä kun pieni osa sydäntä revittäis väkisin rinnasta ulos ja heitettäis jonnekki tavottamattomiin. Onneks muutama niistä osista tulee auto kyydillä mun kanssa viettämään Bujakashaa tänne kotkaan lauantaina. :)
Mulle sä oot ihana aina ja kaikilla oloillasi ja luonteellasi ja itselläsi, pikkuiso rakkaus.
VastaaPoistaMä ymmärrän sua, älä muutu ikinä mihinkää.