Outo olo. Outo vaihe. Minä liikun. Harrastan rankkaa hikijumppaa joka päivä. Ei ole nälkä, ruoka ei maistu. Ei se mene näin koskaan. Yleensä vaan yritän olla syömättä enkä liiku yhtään ja sitten kaikki taas kaatuu. Nyt en edes yritä. Pahoja ajatuksiakaan ei ole, mikä on hyvä. Vai onko? Entä jos tämä on sairauden uusi keino? Ensin kaikki menee hyvin, on hyvä mieli ja tuntuu hyvältä, mutta sitten iskee ajatukset. Söit liikaa. Et voi ottaa leipää kun siinä on turhia kaloreita. Juo lisää vettä. Anna käsien täristä. Eikö nälkä tunnukin kivalta?
Pelottaa. En uskalla katsoa peiliin. Laitan aamulla vaan mahdollisimman isot vaatteet päälle ja selviydyn taas yhden päivän. Haaveilen ja kuljen katse harhaillen. Täällä sataa jatkuvasti, taivaalla kiitää mustia, vihaisia pilviä ja aurinko paistaa niiden välissä. Näen parvekkeelta järven. ihan pienen osan, puiden lomassa, mutta järven kuitenkin. Se on niin iso että se näyttää mereltä, mutta ei tunnu siltä. Minun pää ei toimi. Käsistäkään ei ole mihinkään. Sormet tärisee ja on siniset kynsien alta. Ne kelpaa vaan koskettamiseen. Mutta jos ei ole ketään jota koskettaa?
Tahdon vain tämän hymyn takaisin. Ja sen aiheuttajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti