Aloitettiinpa tänään töissä yksi semmoinen kivis projekti jonka takia pääsen seuraavan kolmen viikon aikana joka päivä ulos kiertelemään ja valokuvaamaan, moneksi tunniksi kerrallaan. Ja niin sitä huomaamatta tulee käveltyä yli kymmenen kilometriä päivässä ihan vaan siksi että on niin paljon nähtävää ja taltioitavaa mutta niin vähän aikaa. Hupsista. Ja kuka sitä nyt haluaisi istua sisällä tietokoneen ääressä koko päivän kun ulkona on hirveän kaunista?
Minulla on pisamia olkapäissä ja eilen pesin kaikki lakanani. Toisella loppuu viikon päästä koulu ja aion varastaa sen aikaa itselleni niin paljon kuin mahdollista. Palasin elämään, ainakin tänään. Aion olla minä, pitää huolen tästä minusta, ajatella minua enkä muita. Karsia kaikki turhat ikävät vaivaavat hankalat typerät kipeät asiat ja ihmiset pois ja katsoa mitä jää jäljelle. Jotain pehmeää ehkä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti