Listalta voidaan täten poistaa myös jääteen valmistaminen! ostin eilen mahdottoman hyvää kirsikkateetä ja päätin käyttää sitä. Reseptiä pitää vielä hieman fiksailla että siihen saa enemmän makua mutta yleisestiottaen olen melko tyytyväinen. Kirsikka kun on aina ollut minun suosikkimaku. Ostin myös samalta merkiltä vihreää teetä jossa on lisänä mansikkaa. Sitä en ole vielä kokeillut. Ei minusta tosin mitään epämääräistä teenlitkijää ole tulossa, kyllä se kahvi vaan kaunistaa.
Viikonlopun operaationa olisi hiusten värjäys. Olen lykännyt sitä koska hoitoaineen ja värin sekoittelu oikean sävyn löytämiseksi on niin rasittavaa ja aikaavievää, varsinkin kun pidennykset pitäisi värjäillä siinä samalla. Mutta kun tämä blondikaan ei oikein toimi. Tahtoisin että tämä olisi ihan valkoinen, mutta silloin ei voi käyttää jatkeita ellei tapa niitä vaalennusaineella ja hopeashampoolla ensin. Joten vaaleanpunainen on helpommin saavutettavissa.
Tämä nyt oli tämmöinen tyhmä työpäivitys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti