Takana jälleen paniikintäyteinen yö. Viikon päästä takaisin kouluun ja koetin sen vuoksi korjata unirytmin. Eilen illalla kun yritin käydä nukkumaan, meni asiat taas vähän eri tavalla kuin oli suunniteltu. Uudet lääkkeet näes tuoneet mukanaan melko vekkuleita sivuvaikutuksia, muunmuassa lievästi sanottuna hervotonta vapinaa ja kyvyttömyyttä pitää lihakset rentoina. Viime yö meni melkein itkua vääntäessä kun oli jatkuva jännitystila päällä. Tajusin sitten vihdoin ottaa rauhoittavaa ja pahin kramppaus meni ohi. Nyt muistona vain jatkuvasti kalisevat hampaat ja mestarillisesti tärisevät kädet. On tämä elämä niin kivaa. Koskakohan tässä nukkumaan pääsisi? On tässä kuitenkin jo reilusti yli 24 tuntia valvomista takana. Ehkä annan tällä kertaa periksi ja ryömin pedon luo, se keksii varmasti aktiviteetteja joilla sivuvaikutuksia voidaan lieventää jos sellaisia ilmaantuu. Jos se edes on samassa kaupungissa. Jos se edes muistaa minua.
Keskittymiseni herpaantui koska ikkunan takana on lintuja. En tiedä mitä ne tekee mutta se näyttää mielenkiintoiselta. Naapurit varmaan ihmettelee kun töllistelen suu auki. Mutta ei se mitään. Kai.
Kirjoitan ehkä taas joku päivä kun saan pääni selväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti