Tein tänään lupauksen itselleni. Eilisten viestien sanomasta ei voi erehtyä. Minä en ole ollut sille mitään muuta kuin yksi monista joiden kanssa harrastaa seksiä silloin kun siltä tuntuu. En yhtään mitään muuta kuin lämmin suu johon työntää kyrpänsä. Survaista oikein kurkkuun asti, koska eihän sillä ole väliä, uusia kyllä on ihan jonoksi asti. Petoa ei kiinnosta paskaakaan. Se ei kestä edes ajatusta siitä että poistuisi omalta mukavuusalueeltaan sen vertaa että saisin sanottavani sanottua. Joten minkä takia minunkaan pitäisi enää välittää? Miksi minun pitäisi tuhlata energiaani ihmiseen, joka ei sitä halua? Etsin mun siivet ja opettelen lentämään. Kasvatan luisen kuoren, jonka läpi ei yksikään peto pääse murtautumaan. Sillä ei ole enää lupaa koskea muhun. Koska sen kädet ei ole koskaan tehneet mulle mitään muuta kuin syviä haavoja sieluun. Se saa mennä raatelemaan jotain toista. Mä en halua olla enää rikki.
Mä tiedän kyllä itsekin että tästä tulee kamalaa ja vaikeaa. Että joka kerta kun siitä kuuluu jotain olen valmis antamaan periksi ja luovuttamaan itseni sen tuhottavaksi, sen omaksi pikku leluksi joka on mukava aina välillä. Silloin kun se on hiljaa ja kaunis. Niin mä aion ollakin, mutta en siten miten se haluaa. Toivon että se sitten vuosien päästä tajuaa minkälainen paholainen se on ollut.
Mikä se lupaus sitten on? Lupaus siitä ettei minusta tule koskaan samanlaista kuin se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti