Tissit paljaana parvekkeella kuuntelemassa rakettien pauketta. Onneksi miinusasteita oli vain muutama hassu, ei sillä ettenkö olisi silti ollut puolialasti vaikka pakkasta olisikin ollut lähemmäs kolmekymmentä. Jokin siinä fiiliksessä, kun polttelet tupakkaa yksin ja mietit miten muut ihmiset, normaalit ihmiset, viettävät uutta vuotta, saa minut jonkin omituisen onnen valtaan. Tässä minä olen, minä vain, hymyillen, ehkä ajatukselle siitä että kohta joku liian varhainen lintu harhailee humalassa kotiinpäin ja näkee vain hohtavanvaalean yläruumiin satunnaisella parvekkeella. Tai ehkäpä mietin jotakin aivan muuta, sitä miten Peto on poissa, se on vain joku poika joka joskus tuotti tuskaa, muttei pysty siihen enää. Aatteita siitä miten jonain päivänä minäkin saan juoda alkoholia ilman huolestuneita katseita, ajatuksia keväästä, linnuista, metsistä joissa kuuluu vain tip-tip-tip kun vesipisarat putoilevat pehmeään aluskasvillisuuteen.
Puukko vyöllä, kirjeveitsi taskussa, tuntolevy ja hopeadollari kaulassa, painava kivi kädessä ja rautaiset kärjet kengissä. Kaulahuivi, huppari, neule, villapipo kännykkä soitin sytkäri tupakka-aski bussikortti ja miljoona murhetta, traumaa, selvittämätöntä tapahtumaa pahaa oloa hyvää oloa unisuutta vihaa onnea ONNEA. Violetit varjot silmien alla ja väsynyt vihreä katse. Pitkät ripset. Niistä on pienet pikkulinnut tehty. Ja jos ei kaikki niin ainakin tämä. Kissapopoista ja ylipolvensukista. Eriparisista risteistä ja kahdesta hopeasydämestä. Taskussa pullollinen viskiä ja salaiset haaveet. Pettymys riemu voittajafiilis.
Hyvää uutta vuotta, he sanovat. Minä sanon että hyvää vanhan vuoden loppua. Tällä erää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti