En ole syönyt neljään päivään ja se näkyy vartalossa. Terve vaan ksylofoni ja solisluut, kappas vaan, lantiollakin on luita, mitäs tämä on! Ja selkärankakin vielä, jopas nyt jotakin. Elämä on kummasti helpompaa kun täyttää masunsa viinalla eikä huolehdi huomisesta. Valitettavasti kyseisen tavan sivuvaikutuksia ovat muunmuassa päätökset soittaa entiselle poikaystävälle ja uhata tappaa sen perhe, jos se kertoo minun äidille siitä että yritän parhaani mukaan leikellä itseni verenpunaisiin osiin.
Samaan kastiin kuuluvat iltaiset linja-automatkat toisen entisen poikaystävän luo hoivattavaksi vaikkei edes tiedä onko se kotona. Minun onnekseni kyseinen ilmestys avasi kuin avasikin minulle oven, oli tosi vihainen ja paketoi käteni vanhalla t-paidalla. Nyt haistelen niiden rippeitä koska niissä on sen tuoksu. Nukuin sen inhottavalla patjalla ja yritin etsiä punaisia hiuksia, jotka paljastaisi kaiken. Se herätti minut, säikähdin ja se pyyteli vuolaasti anteeksi. Aina kun nousin se kysyi huolestuneena mihin olen menossa. Tarkasti pulssinkin noin neljä kertaa. Välittäähän se, vaikka yritän itselleni muuta uskotella. Helpompaahan kaikki olisi jos sitä ei kiinnostaisi paskaakaan.
Niin. Helppous. mistä minä edes tiedän mikä tekisi elämästä helpompaa? Minä itse en ainakaan yritä osallistua kyseiseen asiaan, vaikka olenkin varmaan ainut ihminen joka sen elämän helpommaksi tekee. Kunhan vain haluaa. Mutta minä en tahdo.
Mieluummin makailisin sängyssä kaiket päivät, lukisin kirjoja ja sivistäisin itseäni. Karkottaisin ihmiset ympäriltäni ja hautautuisin mitättömyyteen. Se on varmaan minun joulutoive. koska minä en pysty. On niin monia ihmisiä jotka ovat uskomattoman huolissaan minusta enkä tahdo sitä. Unohtakaa minut. Antakaa minun vajota tyhjyyteen ja olemattomuuteen ja silloin kaikki on hyvin.
Älkää tarjotko minulle kaakaota. Tiedätte etten voi sietää sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti